Archive for maaliskuu, 2015

Terassin rakentaminen Pori

tiistai, maaliskuu 10th, 2015

Terassin rakennuttamisen aika on käsillä! Hanki helpoin terassi valmiiksi rakennettuna Pori, Luvia, Ulvila, Kankaanpää, Pomarkku, Merikarvia, Siikainen, Karvia, Nakkila, Kokemäki, Harjavalta, Lavia ja lähiseudulla. Myös yli sadalla muulla paikkakunnalla.

Terassi vai patio?

Nykyään ei juuri näe taloa, rivitaloa, mökkiä tai muuta rakennusta, jonka pihalla ei terassia olisi. Terassien koon ja muodon puolesta  vaihteluväli on tietenkin melkoinen. Suuria ja katettuja patiorakennelmia tai sitten muutama valmis kestopuulaatta vierekkäin, kaikki käy.

Terassi ei ole enää pelkkä pihan koristus, siitä on tullut enemmän talon jatke. Siihen hankitaan omat kalusteensa, se “sisustetaan” ja koristellaan ja siitä halutaan oma henkilökohtainen tyyssija.  Niin ja se “kunnon grilli” pitää olla, totta kai. Monessa talossa terassi on pääsisäänkäynnin edessä, jolloin sen edustuksellisuus ja toimivuus/toimimattomuus vain korostuu.

Terassin hinta – laskutapa vaihtelee

Investointimielessäkin isommat terassit vaativat panoksia, jo pelkästään noiden mainittujen kalusteiden muodossa. Terassin rakentaminenkin maksaa, mutta ehkä rakentamiskuluista on henkisesti helpompi nipistää kuin sen kalustamisesta. Näin usein käykin, etenkin jos budjetin allokaatiosta ja painopistealueista vastaa pääosin perheen naisväki. Terassin perustusten tekemisessä tai terassilaudan laadussa säästäminen ikävä kyllä tulee esiin vuoden-kahden sisällä, kun terassi ei pysy suorassa tai kansilaudat rispaantuvat, vääntyilevät, tms.

Uuden terassin rakentaminen tai vanhan terassin korjaaminen on kohtuullisen iso työprojekti useimmalle, vaikka kätevät kädet ja oikeat työkalut omaisikin. Terassin pohjatyöt täytyy tehdä kunnolla, terassilauta pitää valita ja hakea rautakaupasta, pohjapiirroskin pitäisi keksiä. Tärkeä kysymys tässä vaiheessa, joka usein jätetään kysymättä: Tiedän millaisen terassin haluaisin, mutta rakennan sellaisen kuin osaan – tyydynkö siihen?

Terassin tekijä lähellä kotiasi!

Entä jos terassin rakentaminen itse ei tunnu houkuttelevalta vaihtoehdolta? Itsellä ei aika riitä, omat työkalut eivät ehkä ole ajan tasalla tai savotta ei yksinkertaisesti kiinnosta. Kotifixin remonttimestari rakentaa pihaasi edustavan ja tukevan terassin. Voit itse suunnitella sen tai pyytää meiltä ehdotuksen parhaasta ratkaisusta. Käytä apunasi oheista terassin suunnittelukorttia.

Meiltä saatte terassin täysin valmiiksi rakennettuna -hankimme tarvikkeet, perustuksen teko, suunnittelu. Ja tietenkin kaikki terassin “lisämausteet”, eli portaat, kaiteet, yms.

Katettu terassi pidentää terassikautta

Oletko haaveillut katetusta terassista? Lopeta haaveilu ja pyydä meidät käymään, niin kuulet miten sen voisi toteuttaa. Terassilasitus ja valokate suojaavat huonommilla keleillä. Pyydä ilmainen arviokäynti tontillesi vaikka heti!

Terassi, terassin suunnittelu, terassin rakentaminen

HYVÄ TERASSIN RAKENTAJA LÄHELLÄ KOTIASI

Kotifixiltä helppo terassi kotiisi (liukuovet, liukuovikaapit, keittiökalusteet, kylpyhuonekalusteet, saunaremontti, kylpyhuoneremontti, terassin tekijä, pintaremontti, maalaus, tapetointi, pikkukorjaukset, asennus, piharakennukset, takkasydän, terassi) näillä paikkakunnilla ja lähialueilla: Joensuu, Tohmajärvi, Kontiolahti, Rääkkylä, Outokumpu, Liperi, Heinävesi, Hämeenlinna, Hattula, Hauho, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi, Renko, Tuulos, Pälkäne, Porvoo, Mäntsälä, Heinola, Hartola, Sipoo, Lappeenranta, Miehikkälä, Virolahti, Lemi, Taipalsaari, Savitaipale, Savonlinna, Imatra, Ruokolahti, Kerimäki, Punkaharju, Parikkala, Mikkeli, Varkaus, Juva, Joroinen, Sulkava, Rantasalmi, Riihimäki, Hyvinkää, Lahti, Janakkala, Hausjärvi,  Turku, Naantali, Raisio, Espoo, Kauniainen, Helsinki, Vantaa, Kirkkonummi, Masku, Pori, Rauma, Eura, Säkylä, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Kouvola, Luumäki, Kuopio, Siilinjärvi, Nilsiä, Tampere, Nokia, Pirkkala, Lempäälä, Kangasala, Valkeakoski, Orivesi, Lahti, Hollola, Turku, Raisio, Naantali,  Kaarina, Salo, Forssa, Jokioinen, Somero, Tammela, Loppi, Karkkila, Lohja, Vihti, Uusikaupunki, Raasepori, Raseborg, Inkoo, Tammisaari, Ekenäs, Nummi-Pusula, Hanko, Hangö, Ekenäs, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa, Littoinen, Lieto, Pori, Luvia, Ulvila, Kankaanpää, Pomarkku, Merikarvia, Siikainen, Karvia, Nakkila, Kokemäki, Harjavalta, Lavia, Parainen, Nauvo, Pargas, Nagu, Hankasalmi, Petäjävesi, Toivakka, Muurame, Laukaa, Äänekoski. Lue lisää: www.kotifixi.fi

Saunaremontti Kaarina, Paimio, Sauvo, Kemiönsaari

torstai, maaliskuu 5th, 2015

HELPPO SAUNAREMONTTI – PAIKALLISELTA AMMATTILAISELTASI!
Kaarina, Paimio, Kemiö, Sauvo
ja yl
i sadalla muulla paikkakunnalla.

Toteuta saunaremontti meidän kanssamme, se on edullista, helppoa ja huoletonta. Saat henkilökohtaisen kokonaispalvelun yhdeltä ja samalta henkilöltä!

 

Huippulauteet suoraan asentajalta – helpompaa & halvempaa

Jos saisit valita, miten sinä ostaisit saunasi mieluummin; lauteet hyvältä remonttimieheltä vai remonttimiehen laudekauppiaalta? Niin, mekin uskomme ensimäiseen vaihtoehtoon.

Meiltä todella saatte ensisijaisesti hyvän remonttimiehen, joka toimittaa myös laudepaketin, esim. huipputason SunSauna laudemallistoa asennettuna,  hyvin kilpailukykyiseen hintaan.

Saunaremontti avaimet käteen!

Saunan lauteiden suunnittelu, mittojen ottaminen, vanhan purku, lauteiden toimitus, lauteiden asennus. Kaikki yhden ja saman henkilön kanssa, alusta loppuun. Kutsu meidät tutustumiskäynnille, niin olet jo askelen lähempänä uutta saunaasi! Meiltä voitte tilata sekä pienet korjaukset saunaanne tai vaikka koko saunaosaston uusimisen. Lue lisää helposta saunaremontista.

Saunan lauteet ja asennus

Esimerkiksi Sunsauna kotikylpylä mallistoista löytyy tyylikäs ja toimiva kokonaisuus jokaiseen saunaan. Laudepaketit, lasiovet, lasiseinät, paneelit yms. Myös räätälöidyt erikoismallit, kysy lisää!

Voit toki tilata meiltä minkä tahansa valmistajan lauteita. Kaiken lisäksi toteutamme räätälöityjä ratkaisuja, jotka sopivat varmasti jokaiseen saunaan.

HYVÄ SAUNAREMONTIN TEKIJÄ LÄHELLÄSI

Kotifixiltä kodin remonttityöt ja tuotteet asennettuina (keittiöremontti, saunaremontti, huoneistoremontti, liukuovikaapit, keittiökalusteet, kylpyhuonekalusteet, keittiökalusteet, saunaremontti, kylpyhuoneremontti, terassin tekijä, pintaremontti, maalaus, tapetointi, pikkukorjaukset, asennus, piharakennukset, takkasydän, terassi) näillä paikkakunnilla ja lähialueilla: Joensuu, Tohmajärvi, Kontiolahti, Rääkkylä, Outokumpu, Liperi, Heinävesi, Hämeenlinna, Hattula, Hauho, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi, Renko, Tuulos, Pälkäne, Porvoo, Mäntsälä, Heinola, Hartola, Sipoo, Lappeenranta, Miehikkälä, Virolahti, Lemi, Taipalsaari, Savitaipale, Savonlinna, Imatra, Ruokolahti, Kerimäki, Punkaharju, Parikkala, Mikkeli, Varkaus, Juva, Joroinen, Sulkava, Rantasalmi, Riihimäki, Hyvinkää, Lahti, Janakkala, Hausjärvi,  Turku, Naantali, Raisio, Espoo, Kauniainen, Helsinki, Vantaa, Kirkkonummi, Masku, Pori, Rauma, Eura, Säkylä, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Kouvola, Luumäki, Kuopio, Siilinjärvi, Nilsiä, Tampere, Nokia, Pirkkala, Lempäälä, Kangasala, Valkeakoski, Orivesi, Lahti, Hollola, Turku, Raisio, Naantali,  Kaarina, Salo, Forssa, Jokioinen, Somero, Tammela, Loppi, Karkkila, Lohja, Vihti, Uusikaupunki, Raasepori, Raseborg, Inkoo, Tammisaari, Ekenäs, Nummi-Pusula, Hanko, Hangö, Ekenäs, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa, Littoinen, Lieto, Pori, Luvia, Ulvila, Kankaanpää, Pomarkku, Merikarvia, Siikainen, Karvia, Nakkila, Kokemäki, Harjavalta, Lavia, Parainen, Nauvo, Pargas, Nagu, Hankasalmi, Petäjävesi, Toivakka, Muurame, Laukaa, Äänekoski.

Katokset ja pihavarastot Kaarina, Paimio,Sauvo, Kemiö

tiistai, maaliskuu 3rd, 2015

Valmis piharakennus helposti. Juuri omiin tarpeisiinne räätälöitynä. Kaarina, Paimio, Sauvo, Kemiönsaari sekä yli sadalla muullakin paikkakunnalla!

Minkälaisen piharakennuksen sinä haluaisit ja tarvitset? Sinä sen parhaiten tiedät –miksipä siis tyytyisit muunlaisiin! Hanki piharakennuksesi meiltä valmiiksi rakennettuna, juuri sinulle räätälöitynä.

 

Hyvä piharakennus valmiiksi rakennettuna

PIHA-konseptin avulla voit saada tontillesi juuri sellaisen piharakennuksen, joka täyttää käyttötarpeesi sekä istuu tontin maisemaan ja sopii tyyliltään muihin rakennuksiin. Se rakennetaan juuri sellaiseksi kuin sinä haluat. Toiveidesi piharakennus räätälöitynä, valmiiksi rakennettuna, ”avaimet käteen”! Pyydä meidät käymään maksuttomalle arviokäynnille, siitä se alkaa.

Suunnittele itse oma piharakennuksesi

Voit itse suunnitella piharakennuksen tarkastikin tai pyytää meitä tekemään valmiin  ehdotuksen sinun tarpeidesi pohjalta. Vaja, Varasto, Grillikatos, Puucee, Liiteri, Puuvaja, Autokatos, Kesäkeittiö, Vierashuone, Vierasmökki, Saunamökki, Pihasauna. Kaikki täysin valmiiksi rakennettuina.

Ehkä sinulla on jo ajatus PIHArakennuksestasi? Kerro siitä pääpiirteittäin lomakkeella, niin me otamme sinuun yhteyttä. Kerro esim: käyttötarkoitus, pohjan mitat, katon tyyppi ja materiaali, maalaustarve, eristystarve, maapohjan laatu tms.

Tai pyydä meidät maksuttomalle arviokäynnille tontillesi, niin mietitään yhdessä suoraan paikan päällä.

Piharakennuksen hinta

Edullisempi kuin ehkä uskoitkaan. Miksi? Me toimimme ilman välikäsiä, tehtaita yms. Hoidamme kaiken alusta loppuun itse; puutavaran hankinnan ja kaiken työn. Näin kokonaishinta pysyy järkevänä, varsinkin suhteessa laatuun! Koska PIHArakennuksemme ovat yksittäiskappaleita, hinta on aina tarjouksen mukaan. Kysy tarjous tästä.

Avaimet käteen –kokonaistoimitus. Valmis piharakennus käyttövalmiina. Sisältää kaiken: kattomateriaalin, naulat ja nippelit, rahdit, rakennustyön ja rakennusmateriaalit. Ei toimituksia osina tai ”tarvikepaketteina”, eikä varsinkaan “puuvalmiina” (vrt. halpatuotteiden lehtimainokset) . Lue lisää tuotesivulta.

VALMIS PIHARAKENNUS HYVÄLTÄ REMONTTIMIEHELTÄ

Kotifixiltä helppo piharakennus kotiisi (varasto, vaja, autokasto, pihasauna, liukuovet, liukuovikaapit, keittiökalusteet, kylpyhuonekalusteet, saunaremontti, kylpyhuoneremontti, terassin tekijä, pintaremontti, maalaus, tapetointi, pikkukorjaukset, asennus, piharakennukset, takkasydän, terassi) näillä paikkakunnilla ja lähialueilla: Joensuu, Tohmajärvi, Kontiolahti, Rääkkylä, Outokumpu, Liperi, Heinävesi, Hämeenlinna, Hattula, Hauho, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi, Renko, Tuulos, Pälkäne, Porvoo, Mäntsälä, Heinola, Hartola, Sipoo, Lappeenranta, Miehikkälä, Virolahti, Lemi, Taipalsaari, Savitaipale, Savonlinna, Imatra, Ruokolahti, Kerimäki, Punkaharju, Parikkala, Mikkeli, Varkaus, Juva, Joroinen, Sulkava, Rantasalmi, Riihimäki, Hyvinkää, Lahti, Janakkala, Hausjärvi,  Turku, Naantali, Raisio, Espoo, Kauniainen, Helsinki, Vantaa, Kirkkonummi, Masku, Pori, Rauma, Eura, Säkylä, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Kouvola, Luumäki, Kuopio, Siilinjärvi, Nilsiä, Tampere, Nokia, Pirkkala, Lempäälä, Kangasala, Valkeakoski, Orivesi, Lahti, Hollola, Turku, Raisio, Naantali,  Kaarina, Salo, Forssa, Jokioinen, Somero, Tammela, Loppi, Karkkila, Lohja, Vihti, Uusikaupunki, Raasepori, Raseborg, Inkoo, Tammisaari, Ekenäs, Nummi-Pusula, Hanko, Hangö, Ekenäs, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa, Littoinen, Lieto Pori, Luvia, Ulvila, Kankaanpää, Pomarkku, Merikarvia, Siikainen, Karvia, Nakkila, Kokemäki, Harjavalta, Lavia, Parainen, Nauvo, Pargas, Nagu, Hankasalmi, Petäjävesi, Toivakka, Muurame, Laukaa, Äänekoski. Lue lisää: www.kotifixi.fi